sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Osa 7.3

Aiemmin tapahtunutta: Seitsemännen sukupolven perijälle Gabrielille ja hänen puolisolleen Aamulle syntyi kolme lasta, joista esikoinen Harry suuntasi jo yliopistoon opiskelemaan. Kotona asustavat vielä nuoremmat lapset Henrika ja Henry. Myrskyluodoille on muuttanut koira nimeltä Berry.


**********




Harry oli nyt yliopistokampuksella aloittelemassa elämäänsä nuorena aikuisena, mutta kotona Poukamassa arki jatkui entiseen malliin. Synttärikakkuakin oli taas tarjolla, sillä kuopus Henry varttui taaperosta lapseksi.




Sisarukset saivat pari päivää olla "saman ikäisiä" ja touhusivat lumileikkejään Myrskyluotojen pihamaalla.





Sitten olin taas aika ottaa kakku ja kynttilät esiin, sillä Henrika saavutti teini-iän. Näin kaunis nuori nainen hänestä kasvoi!




Henrika sai mammonatavoitteen ja aivan kuten äitinsä, hänkin haluaa elämältään ennen kaikkea rahaa.



Henrika sai teiniurakseen esiintymisuran. Tulen mahdollisesti aikuisena sijoittamaan hänet viihdeuralle, joka on yksi simien parhaiten palkattuja uria.




Henrika saavutti teiniuransa huipun ihan supernopeasti, olisiko ollut peräti ekana työpäivänä. Ihmettelin hetken, että mitäs tähtiä siinä pään ympärillä pyörii, kunnes huomasin Henrikan saaneen uraohjus-muiston. Tätä muistoa ei olekaan kukaan teini saanut mun pelissä varmaan vuosikausiin!



Henrika sai oman huoneen Harryn vanhasta huoneesta, jonka sisustusta hiukan päivitettiin.




Havahduin siihen tosiasiaan, ettei Aamulla ja Gabrielilla ole enää kauaa ikääntymiseen, joten heidän oli todellakin aika saada perinteinen keski-iän muodonmuutos.



Ei koskaan niin keski-ikäinen, etteikö voisi kuitenkin vähän hakata käsipelikonsolia :D





Henrikan ja Henryn tekemä lumiukko houkutteli paikalle pingviinin. Mutta tällä kertaa pingu ei tyytynytkään pelkästään juttelemaan lumiukolle vaan tepasteli myös taloon sisälle :D Liekö ollut joku bugi, ei ole aikaisemmin tapahtunut mun pelissä.



Myös tämä vähemmän söpö vieras kävi kylässä ja vei mukanaan perheen viimeiset  kissat :( Hyvästit Jasperille ja Justiinalle. Perheen ainoa karvainen jäsen oli nyt sitten Berry.



Kissojen poismenon jälkeen huomasin, että Berry kävi usein tässä peilin luona katsomassa kuvaansa ja näytti kovin murheelliselta. Koirahan oli ilmiselvästi kaverin tarpeessa.



Lähetin Henrikan kaupunkiin hankkimaan Berrylle koirakaverin.




Pikkukoira aitauksessaan oli toki söpö, mutta hänestä ei olisi Berrylle seuraa.



Pikkukoiran sijaan lemmikkpuodista lähti mukaan tämä ruskeavalkoinen kippurahäntä, jolle annettiin nimeksi Banjo.



Nyt kun perheessä ei ollut enää kissoja, kissojen entinen huone siustettiin vähän koiramaisemmaksi.




Berrysta ja Banjosta tuli nopeasti ystävykset,


Henrika toi yhtenä päivänä koulusta mukanaan tämän kaunottaren, joka ei olekaan ihan kuka tahansa tyttö, vaan hänen nimensä on Hippu Myrskyluoto. Hippu on Eelis Myrskyluodon lapsenlapsenlapsi ja ihan ehdottomasti yksi kauneimpia teinejä mun pelissä ikinä! Hipulla on kaksi siskoakin ja hekin ovat yhtä mielettömiä kaunottaria.  Voi miksi en ottanutkaan aikoinaan Eelistä perijäksi?! :D




Henrikasta ja Hipusta tuli bestikset ja he viettivät paljon aikaa yhdessä.



Henry oli äärimmäisen kiinnostunut Myrskyluotojen teleskoopista. Oli päivä taikka yö, poika löytyi aina teleskoopin kimpusta.




Läksynsäkin poika toki teki ja todistuksetkin olivat sitten sen mukaisia.




Aamu saavutti luonnontiedeuran huipun ja Myrskyluotojen kasvihuoneeseen ilmestyi ihan uudenlainen kasvi. Kasvihuoneen ovi laitettiin tiukasti lukkoon, jottei viattomia simejä päätyisi lehmäkasvin kitaan.



Gabrielkin saavutti urahuipun ja samalla toteutui myös pelimiehen elämäntoive.



Henrika vietti Hipun kanssa iltaa keilahallilla, kun muuan punatukkainen nuorukainen kiinnitti kaksikon huomion.



Henrika yritti parhaansa mukaan tehdä tuttavuutta, mutta punatukka ei tuntunut huomaavan häntä lainkaan...





No irtosihan sitä huomiota lopulta, mutta ei ehkä ihan toivontunlaista :D






Keilaradalle naamalleen lentäminen osoittautui kuitenkin oivaksi tavaksi rikkoa jää ja vihdoinkin juttu lähti etenemään.



Ilta päättyi ensisuudelmaan keilahallin edustalla. Hippu oli tässä vaiheessa iltaa poistunut jo tahdikkaasti takavasemmalle :D



Henrikan ja Aarni-nimisen pojan romanssi ei ehtinyt syventyä seurusteluksi, sillä Henrikan oli aika hypätä taksiin ja tehdä seuraa Harrylle yliopistokampukselle.




Pari päivää Henrikan lähdön jälkeen Myrskiksillä puhallettiin jälleen kynttilöitä, sillä perheen kuopuksellekin koitti teini-ikä.




Henrylle valikoitui nautintotavoite ja elämäntoiveenaan hänellä on vaatimattomasti legendan titteli.



Tällainen teinipoika Henrysta kasvoi :) Hänessä on kivasti molempien sisarustensa piirteitä.




Heti Henryn kasvupyrähdyksen jälkeen Aamu sekä juuri töistä palannut Gabriel alkoivat tuntea ikävää kolotusta selässään. Vanhuushan se sieltä tulla tupsahti!




Harmaahapset Aamu ja Gabriel. Söpöjä ne on edelleen :)



Muiden teini-ikäistyessä ja harmaantuessa koirat pitivät omaa kivaa koirankopissa. Pentuja mahdollisesti odotettavissa.



Henryn elämäntoive edellyttää viihdeurallle suuntaamista. Viihdeuraa ei kuitenkaan teinisimeille ole tarjolla, koska kyseessä on yliopistoura. Niimpä Henry sai teiniurakseen musiikkiuran, onhan musiikkikin eräänlaista viihdettä.



Puhelinostoksilla Lampi-marketissa. Latasin jokin aika sitten peliini kännykkä-defaultin ja sen ansiosta simitkin elävät vihdoin älypuhelinten aikaa :)



Henry tutustui kaupunkilaisteini Alviin, joka onkin yksi harvoja Maxis-townieita mun pelissä.



Aika söötti nuori mies hän on kyllä ollakseen Maxis-tuotos. Olen toki muttanut hiukan hänen ulkonaköään, mutta ainoastaan hiuksia ja vaatteita ym.




Henry ja Alvi viihtyivät hyvin yhdessä ja heistä tuli kaverukset.





Muistanette pelihalli Tetriksen? Myös Henry ja Alvi viettivät siellä mielellään aikaa.




 Ystävyys muuttui ihastukseksi. Olikin jo aika saada legacysukuun muitakin kuin hetero-simejä!



Muistin yhtäkkiä, ettei Henryllä ollut vielä yksityiskoulupaikkaa, joten herra rehtori pistäytyi illallisella ja asia korjaantui.




Henry ei kuitenkaan ehtinyt enää monta päivää nautta yksityiskoulun opeista, sillä hänkin saavutti teiniuransa huipun ja oli aika suunnata sisarusten perässä yliopistokampukselle.



Aamu ja Gabriel ehtivät kärsiä tyhjän pesän syndroomasta peräti kaksi tuntia, ennen kuin Berry päätti pyöräyttää maailmaan NELJÄ pentua!



Koska emon nimi on Berry, päätin keksiä pennuillekin jollakin tavalla "ruokaisat" nimet :D



Nelikko on värikäs sekoitus  molempia vanhempiaan. Hauska nähdä millaisia koiruuksia näistä kasvaa :)


**********

Seuraavassa osassa sitten kooste Harryn, Henrikan ja Henryn yliopistovuosista. Sitten pitäisikin alkaa jo päättämään 8. sukupolven perijä. Hurjaa!



4 kommenttia:

  1. Heipatihei, olen taas elävien kirjoissa (enemmän ja vähemmän), mutta tulin lukaisemaan uuden osan!

    Aww miten söpöjä teinejä Henrystä, Henrikasta ja Harrystä tuli <3 Toivottavasti yliopistoelämä maistuu! Söpöjä Henry ja Alvi, ei aina tartte olla heteroja. :D

    Harmi kun kissat kuoli, mutta tilalle tulikin +5 koiraa Berryn kaveriksi, ei huono sijoitus :'D Ilmoitteletko taas kun tulee uusi osa? Yritän *kjöhköh* olla aktiivisempi blogin puolella.

    Ps. siellä on pieni postaus osallistumisestani rakennuskilpailuun jos kiinnostaa ^^

    VastaaPoista
  2. Oijoijoi, en kestä tuota viimeistä kuvaa! IHANA! Toinen kuva, josta oli vähällä saada yliannostuksen suloisuutta, on tuo missä Berry katselee surullisena peiliin. Onneksi sen ei tarvinut kärsiä yksinäisyyttä kovin kauaa. Ihania ovat myöskin tuoreimman sukupolven edustajat, herramunvereni. Hippu todella on superkaunis, mutta Henrikakin veti aika pitkän korren. Hnery ja Alvi, en kestä (tätäkään)! Ihana osa, kerta kaikkiaan.

    VastaaPoista
  3. Todella söpöjä pentuja🐶 ja 💕 tarina

    VastaaPoista
  4. Löysin legacysi sattumalta tänään ja pakko kommentoida, että tosi koukuttava! Toivottavasti tarina jatkuu pian :)

    VastaaPoista