torstai 9. heinäkuuta 2015

Osa 1.2



Edellinen jakso päättyi dramaattisiin hetkiin, kun Taunon saama sähköisku sytytti uhkaavan tulipalon. Anni rynnisti viime hetkellä miehensä avuksi ja palo saatiin taltutettua. Molemmat selvisivät tilanteesta vahingoittumattomina, joskin Tauno oli kipeästi suihkun tarpeessa.



Bertan ahkera läksyjen luku alkoi vihdoin tuottaa tulosta ja tyttö sai haaveilemansa kympin todistuksen.



Pikku Birgitkin oppi tärkeitä asioita, kuten kävelemään, puhumaan ja käymään potalla.




Anni ja Tauno päättivät yhteistuumin, että Myrskyluotojen taloudessa kukaan ei enää korjaisi sähkölaitteita henkensä uhalla. Niinpä rikkoutunutta tietokonnetta korjaamaan kutsuttiin ammattilainen.




Tuossa tuokiossa olivat Birgitin taaperovuodet takana. Hänestä kasvaa hujahti oikein nätti koulutyttö. Birgit on selvästi perinyt kasvonpiirteensä Annilta, kun taas isosisko Bertassa on enenmmän Taunon piirteitä.





Eräänä yönä Myrskyluotojen seesteinen arki sai särön, kun taloon hiippaili murtovaras. Onneksi Anni ja Tauno olivat investoineet varashälyttimeen, ja poliisiauto kurvasi pihaan jopa nopeammin kuin kukaan olisi uskonut.





Koko talonväki heräsi seuraamaan murtovarkaan ja poliisittaren tappelunujakkaa. Kamppailu päättyi pitkäkyntisen tappioon.



Perhe selvisi tästäkin vastoinkäymisestä säikähdyksellä, mutta ryöstöyritys pysyi vielä pitkään kaikkien mielissä.




Alman pentuajat olivat ohi ja siitä kasvoikin oikein komea katti. Olin kyllä vähän yllättynyt, että siniset silmät muuttuivat vihreiksi...  




Myrskyluotojen pihaan hankittiin tällainen koppi, joka pääsi heti käyttöön Alman ja Aatun toimesta. On kyllä aika pollean näköinen kolli, lienee selvää mitä siellä kopissa puuhattiin...



Almalle hankittiin työpaikka.




Bertan ja Birgitin ikäero oli niin pieni, että he olivat melkein kuin kaksoset. He myös viihtyivät hyvin yhdessä niin vapaa-ajalla kuin koulussakin.



Perheen molemmat lapset olivat nyt jo kouluikäisiä, joten Annin oli aika saada hieman "aikuisempi" lookki. Keski-iän muodomuutoksesta tuli mielestäni onnistunut, uusi kampaus ja hiukan kevyempi meikki sopivat Annille hienosti.




Annin oli aika palata jälleen työelämään. Tytöt eivät kuitenkaan pärjänneet vielä keskenään koulun jälkeen, joten heille palkattiin lastenhoitaja.






Lastenhoitaja hoiti työnsä lähinnä sohvalla istuen. Kissat riehuivat ja lapset pomppivat sängyillä, mutta mikään ei estänyt tätä mahdollisesti kuurosokeaa vanhaa rouvaa istuskelemasta paikoillaan tyhjyyteen tuijottaen.



Birgit ja Bertta olivat onneksi reippaita koululaisia ja tekivät läksynsä mukisematta, vaikka kukaan ei heitä suoranaisesti vahtinutkaan.



Annin töihinpaluu sujui mainiosti, sillä hän sai heti ylennyksen.




Eläinrakas Bertta rakasti perheen kissoja ja vietti niiden kanssa paljon aikaa.




Tauno oli saanut hankittua riittävästi luovuuspisteitä voidakseen maalata Annin muotokuvan. Kuvassa Anni on vielä entisessä lookissaan ennen muodonmuutosta.



Birgit menestyi loistavasti koulussa.




Myrskyluotojen taloon rakennettiin kolmas kerros. Kasvojenkohotukselle oli pätevä syy, sillä Anni ja Tauno olivat päättäneet hakea lahjakkaille tyttärilleen paikkaa yksityiskoulusta. Rehtorin vierailua varten kodin piti olla edustuskunnossa.





Reksi saapui vierailulle jo samana iltana. Myrskyluotojen koti teki häneen hyvän vaikutuksen ja hampurilaistarjoilukin näytti maistuvan. Molemmat tytöt saivat paikan yksityiskoulusta.






Alma "synnytti" valkoisen poikakissanpennun, jolle annettiin nimeksi Bruno.



Tytöt aloittivat opiskelun yksityiskoulussa ja saivat koulupuvut.



Anni jatkoi ylennysten haalimista.



Tauno sai Annin muotokuvan valmiiksi, siitä tuli hieno!




Bertta kasvoi teinitytöksi.



Bertan elämäntavoitteeksi valikoitui tieto. Hänen mieltymyksiään ovat loogisesti lahjakkaat ja parrakkaat simit, mutta hän inhoaa tuoksuja.



Bertan elämäntoiveeksi tuli kohota lehtimiesuran huipulle. Mielenkiintoinen uravalinta!




Muodonmuutoksen jälkeen Bertasta tuli todella sievä teinityttö.





Bertalla kävi onni työnhaussa ja hän löysi heti töitä tomittajauralta.




Anni nappasi jälleen ylennyksen. Myös Bertta osoittautui aikamoiseksi uraohjukseksi, sillä hän kohosi jo ensimmäisenä työpäivänään teiniuransa huipulle, wau!



Bertan kasvettua siskokset eivät näyttäneet enää kaksosilta. Heillä oli kuitenkin edelleen hyvät ja läheiset välit.






Anni eteni urallaan hurjaa vauhtia. Ylennyksiä tuntui tipahtelevan joka työpäivä. Myös Tauno, tuo epäonnisten urakysymysten mies, onnistui kerrankin vastaamaan oikein ja nettosi samalla hulppeat 10 000 simoleonia. Myrskyluodon perhe alkoi olla varakas!





Bertta oli tutustunut chatissa Aatto-nimiseen teinipoikaan ja uskaltautui lopulta pyytämään tätä treffeille. Treffeille lähtöä edelsi luonnollisestikin armoton pynttäytyminen.





Treffipaikaksi sai kelvata Lampi-Market, sillä Poukamassa ei ollut vielä muita yhteisötontteja, eikä Bertalla ollut lupaa lähteä yksin kaupunkialueelle. Aatto ei ollut ehkä naapuruston tyylikkäin nuori mies, mutta Berttaa se ei tuntunut haittaavan. (Näillä Myrskyluodon naisilla on joku fiksaatio huonosti pukeutuviin miehiin, jos muistatte miltä Tauno näytti ennen muodonmuutostaan...)



Pariskunnan treffit olivat menestyksekkäät ja päättyivät haparoivaan ensisuudelmaan.



Seuraavana päivänä Myrskyluodon perheessä jätettiin haikeita hyvästejä, sillä Bertan tuli aika lähteä yliopistoon.




Bruno-pentu täysikasvuistui ja siitä kasvoikin lähes emonsa Alman kopio. Jälleen kerran sinisilmäinen pentu sai aikuisena vihreät silmät... mielenkiintoista.



Talvi teki jälleen tuloaan Poukamaan ja ensilumi leijaili hiljalleen maahan.

Seuraavassa jaksossa päästään sitten jo seuraamaan nuoreksi aikuiseksi kasvaneen Bertan elämää yliopistossa, sekä Birgitin varttumista teinitytöksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti