tiistai 5. huhtikuuta 2016

Se toimii (ehkä) sittenkin!

Ihmeiden aika ei ole ohi. Päätin tässä jokin aika sitten asentaa pelin vielä kertaalleen uudelleen. Tänään kaivelin jemmoista kokeeksi yhden vanhemman varmuuskopion ja asensin sen peliin. Pikaisella testauksella näyttäisi, ettei legacynaapurusto enää bugita! Simit voivat jälleen käyttää puhelinta, ilman että se aiheuttaa pelin kaatumisen.

Tämä nyt käyttöön otettu varmuuskopio on peräisin tammikuulta. Naapuruston vikaantuessa Eerika oli juuri aloittanut opinnot yliopistossa nuorena aikuisena, ja tässä pelitallennuksessa hän on vasta juuri kasvanut teini-ikäiseksi. Sinänsä menetys ei siis ole kovin suuri, koska myös tämän blogin viimeisimmässä osassa Eerika varttui teiniksi.

Peli näyttäisi jatkuvan kutakuinkin samasta pisteestä kuin blogin viimeisin osa, joten uutta osaa ei ole aivan heti luvassa, koska joudun pelaamaan / kuvaamaan uudelleen kaikki kuvat seuraavaa osaa varten. En ole pariin kuukauteen pystynyt pelaamaan Myrskyluodoilla lainkaan, joten uudelleenpelaaminen ei kyllä harmita. Pääasia, että Myrskyluotojen tarina ei ehkä olekaan vielä lopussa, jei!

Aiemmassa postauksessani kerroin aloittaneeni uuden legacyn, LC Tannerin. Näillä näkymin Tannerit eivät saa omaa blogia vaan jatkan Tannereilla pelaamista vain omaksi ilokseni ja keskityn jatkossakin tähän Myrskyluotojen blogiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti