maanantai 12. syyskuuta 2016

Osa 5.0

Aiemmin tapahtunutta: Neljännen sukupolven perijällä Dimitrillä ja hänen vaimollaan Katrilla on neljä lasta: esikoinen Eerika, kaksospojat Eemil ja Eelis sekä kuopus Eevi. Kaikki lapset ovat nyt aikuistuneet ja valmistuneet yliopistosta. Legacytalossa asuu myös kaksi kissaa, Ginger ja Gandalf, sekä papukaija Aapo.

**********


Tät-tä-dää! Viidennen sukupolven perijäksi valikoitui Eerika. Valinta ei todellakaan ollut helppo. Pähkäilin aivan loppumetreille saakka Eerikan ja Eevin välillä. Lopulta valinta kallistui Eerikan kannalle lähinnä iiihanan punatukan Göranin ansiosta :D



Legacytalo koki 4. ja 5. sukupolvien vaihteessa muodonmuutoksen. Talosta purettiin kolmas kerros kokonaan pois ja kahta alempaa kerrosta laajennettiin. Myös talon huonejako ja sisustus meni täysin uusiksi. Talon pihapiirikin sai uuden ilmeen. Jokin aika sitten postasin Radolaan kuvia uudistuneesta talosta, joten niitä voi käydä sieltä kurkkimassa. (Linkki)



Muistanette Myrskyluotojen edesmenneen taloudenhoitajan, "Guntherin" karun kohtalon? Valitettavasti perhe oli niin tottunut taloudenhoitajaansa, ettei kukaan muistanut siivota Aapon häkkiä... Joten R.I.P Aapo.



Onneksi menetystä paikkaamaan perheeseen syntyi pian kaksi kissanpentua!





Musta pitkäkarvainen tyttökissanpentu sai nimen Hilma. Oranssi lyhytkarvaisempi poikakissanpentu sai nimen Hilarius.




Karvakeristä tuli välittömästi perheen lellikkejä.



Görankin sai yliopisto-opintonsa päätökseen ja muutti Eerikan perässä legacytaloon. Pariskunta oli umpirakastunut.



Sukupolvi numero kuusi laitettiin välittömästi työn alle. Kenties inspiraationa toimi tuo sängyn yläpuolella oleva taulu?



Romanttiikkaa näytti olevan ilmassa myös talon vanhemmalla pariskunnalla.



Katri oli saavuttanut talous-uran huipun ja kulki nykyisin töihin helikopterilla.



Myrskyluodoilla aloitti uusi taloudenhoitaja, tällä kertaa naispuolinen. Ilmeestä päätellen hän oli kuullut edeltäjänsä kohtalosta... :D (Todellisuudessa hän kyllä reagoi tuohon Katrin äänekkääseen kimppakyytiin)



Uusi taloudenhoitajar on nimeltään Asta ja hän on ihana! Aloin välittömästi suunnitelemaan, voisiko hänet jossain vaiheessa napata sukuun... ;) Legacysukuun ei ole vielä toistaiseksi naitu yhtään NPC-simiä...



Myrskyluotojen olohuoneeseen, edesmenneen Aapon häkin paikalle hankittiin komean kokoinen akvaario.




Dimitri maalasi Eerikan muotokuvan ja se pääsi yläkerran kirjastohuoneen seinälle muiden perijäkuvien seuraksi.




Göran on Eerikan tavoin perhetavoitteinen sim ja hänen elämäntoiveenaan on kultavuosipäivä. Elämätoive ei liity uraan, joten Görän sai valita tulevan ammattinsa vapaasti. Hän päätyi taideuralle ja sai pian ensimmäisen ylennyksensä.



Eerika puolestaan alkoi tuntea huonovointisuutta, eikä syynä ollut Göranin kokkaamat uunileivonnaiset...



Pian pyöristyvä vatsa paljasti, että 6. sukupolvi oli todellakin matkalla maailmaan.



Pariskunta halusi ehtiä naimisiin ennen vauvan syntymää, joten oli aika laittaa pystyyn hääjuhlat. Kutsuvieraslistalla oli pitkä liuta Myrskyluotoja, eivätkä kaikki edes mahtuneet mukaan. Tämä suku alkaa olla melkoisen iso! :D





Hääjuhlat pidettiin Myrskyluotojen uudistuneessa puutarhassa ja mitäpä olisivat kunnon puutarhajuhlat ilman asiaankuuluvaa sadekuuroa...



Taloudenhoitajakin vaihtoi juhaltamineisiin ja oli kyllä tässä lookissaan aika tyrmäävä ilmestys. 



Tätä juhlavierasta hetken ihmettelin, kunnes tajusin että Myrskyluotojen uskollinen puutarhurihan se siinä. En meinannut tunnistaa häntä juhlatamineissaan :D



Ja sitten niitä sukulaisia... Tässä kuvassa näkyvät taustalla Eevi, Eelis ja Daven vaimo Karola, etualalla harmaantuneet Diandra ja Daniel.



Tässä kuvassa taustalla Danielin vaimo Janette ja etualalla Eemil ja Dave.



Vihkitilaisuus oli ihastuttava, eikä sadekaan latistanut tunnelmaa. Eerikan häälook oli minusta aivan täydellinen ja pariskunta muutekin todella rakastuneen oloinen.




Juhlat jatkuivat Myrskyluotojen uima-altaalla ja vuorossa oli ruokailua ja kakunleikkuuta. Sadekuurokin meni ohitse ja sää kirkastui.



Dimitri istui hääparin kanssa samassa pöydässä




Ylpeänä moriamen isänä hän piti myös lämminhenkisen maljapuheen pariskunnalle.



Hölökynkölökyn!





Syöminkien ja juominkien jälkeen oli aika laittaa jalalla koreasti.



Vanha pariskunta hempeili muiden joratessa.



Göranilla tunnelma katossa :D



Juhlat onnistuivat loistavasti!



Koko perhe sai juhlista myös sukukokous-muiston, koska paikalla oli niin paljon Myrskyluotoja. En olekaan pitkään aikaan saanut tätä muistoa simeilleni.




Ihanien juhlien jälkeen oli aika palata takaisin karuun arkeen, siitä piti huolen hajonnut kylpyammeen hana. Dimitri on kyllä niin kertakaikkisen hyväntuulinen sim, että tämäkin puuha sujui häneltä hymyssä suin. 




Julkkikokin tittelistä haaveileva Eerika löysi töitä ravintolauralta ja ehti saada vielä ylennyksenkin vaikka oli jo hyvin tukevasti raskaana.




Perheen kissanpennut täysikasvuistuivat. Oranssin ja mustan kirjava Hilarius sai jäädä perheeseen kissasukua jatkamaan. Musta-valkoiselle Hilmalle sen sijaan etsittiin uusi koti. Daniel-extran lukeneet tietävätkin jo, että Hilma päätyi Danielin pojan Ernestin perheen lemmikiksi.


Ja näin on 5. sukupolvi saatu virallisesti korkattua! Seuraavassa osassa nähdään sitten Eerikan synnytys. Saadaankohan perheeseen tyttö vai poika?


6 kommenttia:

  1. Toivon Eerikalle pisamanaamaista ja punatukkaista poikaa :) Ihana osa, ja kauniit häät <3

    VastaaPoista
  2. Valitettavasti Göranin pisamat eivät voi periytyä, sillä mulla ei ole pelissäni pisamaisia ihoja, eli Göranin pisamat ovat vain "meikkiä":p Sehän ei toki estä mua laittamasta niitä pisamia mahdolliselle jollekin tulevalle jälkeläiselle, jolloin ne olisivat "periytyneet" ;)

    VastaaPoista
  3. Aww miten söpöt sateiset häät <3 Sulla kyllä on nättiä nps poppoota, mulla aina rumia vanhoja kärttysiä tyyppejä :'D

    Ps. Simsmaailma heräilee eloon!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista :) Legacynaapurustoon on kyllä osunut aika kivannäköisiä npc-simejä, tosin osansa asiassa on varmaan kaikilla niillä lukuisilla defaulteilla, joita pelissäni on :D Ihot, silmät, kasvot, hiukset, vaatteet jne.

    VastaaPoista
  5. Ihana osa! Talon kissat ovat niin söpsöjä, ai että. Myös häät olivat tosi ihanat, itseänikin kyllä ärsyttää kun vieraita saa kutsua niin vähän, että osa sukulaisista täytyy jättää kutsumatta :D Ja Eerikan häälookki oli täydellinen! ♥ Mistäs olet muuten ladannut Eerikan hiukset, sekä hääkampauksen että noi sen perushiukset? Ei muuta kuin kuudetta sukupolvea odotellessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Eerikan hiukset ovat Rosesimsin F86 ja käyttämäni maxis match tekstuurit ovat Poppetin käsialaa:

      http://poppet-sims.tumblr.com/post/143117620538

      Eerikan hääkampaus puolestaan on default replacement yhdelle pelin omista hääkampauksista. Latasin sen GOS:sta

      http://digitalperversion.net/gardenofshadows/index.php?topic=33673.msg719231#msg719231

      Poista