lauantai 28. tammikuuta 2017

Osa 6.0

Muistin virkistykseksi: Viidennen sukupolven perijälle Eerika Myrskyluodolle ja hänen puolisolleen Göranille syntyivät kaksoset Fiona ja Felix. He ovat varttuneet aikuisiksi ja edellisen osan lopussa he valmistuivat yliopistosta.


**********



Kas siinä hän on, kuudennen sukupolven perijä Felix! Tällä kertaa valinta ei ollut edes vaikea. Miespuolinen perijä on ollut vain kerran aiemmin, lisäksi kolme edellistä perijää ovat olleet alien-silmäisiä, joten oli jo korkea aika valita perijä jolla ei ole alien-silmiä :) Ja kyllähän Felix on myös ilo silmälle ;)



Felixin mukana muutti tietysti naisystävä Bigitta, joka puolestaan toi mukanaan peräti yhden simoleonin :D Onneksi legacyperhe on jo valmiiksi upporikas.



Birgitan kaunis ulkomuoto ei vaatinut suurta muodonmuutosta, muutin ainoastaan hänen asuaan hiukan.



Ensi työkseen pariskunta suuntasi kioskin ilmoitustaulua tutkimaan.



Felix löysi töitä toivomaltaan löysäilyuralta.



Birgitta puolestaan päätyi urheilu-uralle. Birgitallahan ei ollut työpaikkaa ennestään, sillä hän oli ennen Felixin heilaksi päätymistään luontoaiheisen harrastustontin, Neulasvaaran puiston, edustaja. Tai mitä nyt ovatkaan titteliltään ne NPC:t, jotka kutsuvat simejä harrastustonteille.



Kioskilta pariskunta suuntasi Poukaman uuteen viihtyisään rantaravintolaan.





Merimaisema toimi taustana kosinnalle, johon Birgitta toki vastasi myöntävästi.



Umpirakastunut tuore kihlapari. (Tämä on ehkä yksi lempparikuvistani ikinä!)



Hempeilyn jälkeen pariskunta intoutui rakentamaan komean hiekkalinnan.



Sen jälkeen olikin hyvä palata jälleen hempeilyn pariin :)



Hempeily jatkui vielä kotosallakin, näyttäisi siltä että seuraavaa sukupolvea voidaan odotella hyvinkin pian ;)



Göran otti tehtäväkseen uuden perijän muotokuvan maalaamisen.



Valmis taulu pääsi kirjastohuoneen seinälle Eerikan kuvan viereen. Felixin kuva on tähänastisista perijäkuvista ehdottomasti onnistunein. Tästä kuvasta kyllä huomaa, miten samannäköisiä isä ja poika ovat :D Felix on käytännössä Göranin nuorempi painos. En valita ;)



Felixin löysäilyura käynnistyi lupaavasti.





Birgitta oli löytänyt Myrskyluotojen uima-altaan ja hankki kuntopisteitä urheilu-uraansa varten.




Birgitan uraputki saisi todennäköisesti kuitenkin vielä hetken odottaa, sillä sukupolvi nro 7 alkoi ilmoitella tulostaan! Göran jatkoi etenemistään omalla urallaan.




Birgitan raskaus laittoi vauhtia hääsuunnitelmiin. Pienimuotoinen vihkitilaisuus pidettiin Ruusupuistossa.



Birgitan häämekko sopi kauniisti pyöristyneen vatsan kanssa.



Rakastunut tuore aviopari. Vehreä ja sievä Ruusupuisto on tällä hetkellä ehkä lempparini kaikista naapuruston yhteisötonteista :)



Birgitin raskaus eteni ja vatsa kasvoi kasvamistaan. 



Hän päätti kuitenkin vielä ennen vauvan syntymää piipahtaa töissä ja sai jopa ylennyksenkin.



Loppuraskaus ja töissäkäynti oli kuitenkin ilmeisen uuvuttava yhdistelmä :D



Lopulta koitti synnytyksen hetki. Eerikaa ja Felixiä tosin näytti kiinnostavan konsolipeli enemmän kuin ensimmäisen lapsen/lapsenlapsen syntymä...



Malttoivat kuitenkin lopulta keskeyttää pelinsä. Hilariuskin tuli katsomaan, mitä olohuoneessa tapahtuu.



Ei kaksosia, wuhuu! :D




Maailmaan saapui tyttövauva, jolla oli isoäiti Katrin silmät (jeeee!) ja Birgitan mustat hiukset. Tyttö sai nimen Grace.



Felix tervehti uunituoretta tytärtään.



Eerika puolestaan oli jo palannut takaisin tärkeiden asioiden ääreen...





Pikkuinen Grace oli tuota pikaa kietonut koko perheen pikkusormensa ympärille, jopa peliaddiktin Eerikankin.



Eerika päätti jättäytyä eläkkeellekin voidakseen keskittyä mummona oloon.



Vauvahuurun keskellä jouduttiin kuitenkin jättämään hyvästit Hilarius-kissalle :(



Göran saavutti vihdoin taideuransa huipun! :)



Gracen vauva-aika oli ohi




Gracesta kasvoi hyvin sievä taaperotyttö. Hän näyttäisi perineen paljon isänsä piirteitä. Grace on luonteeltaan supersiisti ja toimelias mutta melko ujo ja vakava, vaikkakin kiltti lapsi. Aikamoinen pikku neiti :)

**********

Ja näin saatiin kuudes sukupolvi vihdoin käyntiin :) Mulla on ollut nämä tämän osan kuvat valmiina jo muutaman viikon, mutta tammikuu on ollut vähän kiireinen koska aloitin uudessa työpaikassa.  Tavoitteena saada seuraava osa julkaistua helmikuun aikana. Ja tavoitteena saada myös piakkoin valmiiksi se lupailemani lista ladatuista joita käytän pelissäni :)

8 kommenttia:

  1. Oi, miten kiva, että tuli jatkoa! Löysin LC Myrskyluodot tuossa viime vuoden loppupuolella ja olen lähes päivittäin käynyt kurkkimassa, olisiko uusi osa taas ilmestynyt. :) Tykkään tosi paljon tästä Maxis Match -tyylistäsi ja tämän blogin innoittamana myös omissa naapurustoissani on nyt puhaltanut vähän uudet tuulet ladattujen osalta. Jään odottelemaan seuraavaa osaa ja listaa ladatuista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ja kiva jos Myrskyluodoista on inspiraation lähteeksi :) Ladattujen lista on tulossa, hitaasti mutta varmasti :D

      Poista
  2. Ihan sulan tälle silmäruualle! ;__; simit, tontit, kissat! Rakastun osa osalta vaan enemmän näihin sun kuviin! :D♥
    Felix ja Görän tosiaan ovat melkein kuin kaksosveljet, huhuh :D Grace sen sijaan onkin kaikkea muuta kuin kopio vanhemmistaan! Kaunis tyttö tulossa :3
    taisin ehkä vähän naurahtaa Birgitan hurjalle omaisuudelle :'D
    Jatkoa sitten vaan kehiin kun vain ehdit!
    Ps. Stormeilla uutta osaa! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Göran ja Felix ovat kyllä todella saman näköisiä, onneksi Göran on nyt vanhus, sillä aiemmin sekoitin heidät jatkuvasti toisiinsa :D Mielenkiinnolla odotan mitä Gracesta kasva. Ja kiitokset vinkistä, täytyypä käydä kurkkaamassa Stormien kuulumiset :)

      Poista
  3. Ihanaa,uus osanen <3__3 Olin ehkä pikkasen skepti noista pikku-Gracen silmistä, ku en itse välitä näistä erikoisista silmien väreistä.Mut olihan se jo aikakin toisaalta periytyy muutkin ku aliensilmät:D

    VastaaPoista
  4. Itse puolistani rrrakastan noita Gracen pinkkejä silmiä, vaikka vähän erikoiset ovatkin :D Alien-silmät kyllä periytyivät legacysuvussa yllättävän pitkälle, useamman sukupolven yli!

    VastaaPoista
  5. Ah, tajusinpas tulla taas lukemaan Myrskyluotoja! Tulin jotenkin tosi hyvälle mielelle tästä :) Ihanat häät, Felix ja Birgitta näyttää niin onnellisilta, ja Ruusupuisto! ♥ Samoin tuolla rantaravintolassa otetut kuvat on tosi ihania! Ja voi pikku-Grace, kaikki on jotenkin niin ihanaa! :D Kiitos kovasti tästä osasta! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentista :) Itsekin tykkään kovasti Rantaravintolan maisemista ja Ruusupuisto on ihku!

      Poista